Laitteet & esineet
Yhdistys kerää kokoelmaansa tietojenkäsittelyalan laitteistoja, tietokoneita, esineistöä ja kirjallisuutta, jotka ovat pääasiassa lahjoituksia yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä Suomen tietokonemuseon näyttelyyn.
1
2
3
1
Operaattorin konsoli / keskusyksikkö.
2
Levyasema.
3
Reikäkortin lävistäjä.
IBM 305 RAMAC
Valmistaja: IBM
Malli: 305 RAMAC
Valmistettu: USA , 1956
Omistaja: Tekniikan Museo
Kokonaisuuden laitteet:
Tulostin (kirjoitusnopeus 80 riviä minuutissa), reikäkortin lävistäjä (lävistysnopeus 100 korttia minuutissa), keskusyksikkö, virtalähde ja operaattorin konsoli / kortinlukija (lukunopeus 125 korttia minuutissa).
ESITTELY
IBM 305 Ramac (Random Access Method of Accounting and Control) tuli markkinoille 13. syyskuuta vuonna 1956. Koneessa oli maailman ensimmäinen kiintolevy, IBM 350, johon pystyi tallentamaan hieman alle 5 megatavua tietoa.
Koko laitteistolla oli painoa yli tuhat kiloa ja koneella oli hintaa tuolloin 360 000 dollaria.
Konetta käytettiin mm. autoteollisuudessa, liike-elämän kirjanpidossa ja vuoden 1960 olympialaisissa Squaw Valleyssa, USA:ssa – IBM tuotti ensimmäistä kertaa olympialaisten tuloslaskennan sähköisellä tietojenkäsittelyjärjestelmällä.
Koneen ehkäpä tärkein ominaisuus tuolloin oli Random access data, ”hajapääsytieto” kiintolevyllä. Haluttuun tietoon pääsi käsiksi suoraan ilman ”nauhan kelaamista tiettyyn kohtaan”. Vertauskuvana voisi käyttää c-kasettia ja cd-levyä: c-kasetilla tietty kohta pitää hakea nauhaa kelaamalla, cd-levyllä tätä toimintoa ei tarvitse.
Koneen tuotanto lopetettiin vuonna 1961 ja se vedettiin pois markkinoilta vuonna 1969.
HISTORIA
Kyseinen IBM Ramac 305 on helsinkiläisen osuustukkukauppa OTK:n kone, jossa se on ollut käytössä 1960-luvulla. Koneen on luovuttanut näyttelykäyttöön Tekniikan museo vuonna 2003 ja sen omistussuhde on säilynyt Tekniikan museolla. Tietokone haettiin Helsingistä varastotiloista, joissa se oli joutunut valitettavan huonokuntoiseksi. Jyväskylässä tietokone puhdistettiin ja asetettiin näytteille Agoraan Cray 1S-tietokoneen viereen.
Vastaavanlaista konetta on käytetty Suomessa myös toisessa osuustukkukaupassa, Elannossa. Kyseinen kone oli Suomen toinen tietokone ja samalla toinen tietokonemalli Suomessa. ”Äly-Elo” lempinimen saanut kone oli tunnettu Suomessa.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | IBM |
| Malli: | Ramac 305 |
| Valmistettu: | USA , 1956 |
| Omistaja: | Tekniikan Museo |
Koneessa oli maailman ensimmäinen kiintolevy, IBM 350. Kiintolevyyn kuului 50 kappaletta halkaisijaltaan 24-tuumaista eli noin 61-senttimetristä kiekkoa. Koko kiintolevyyn pystyi tallentamaan hieman alle 5 megatavua tietoa. Yhden kiekon kapasiteetti oli siis noin 100 kilotavua. Levyn pyörimisnopeus oli 1200 kierrosta minuutissa ja tiedonsiirtonopeus oli 8800 merkkiä sekunnissa. Verrattuna aikaisemmin käytettyihin magneettirumpuihin ja -nauhoihin, tietoa pystyi nyt lukemaan erillisiltä pyöriviltä kiekoilta yhden ison rummun tai nauhakelojen sijaan.
IBM Ramac 305 kokonaisuuden muut laitteet olivat: Tulostin (kirjoitusnopeus 80 riviä minuutissa), reikäkortin lävistäjä (lävistysnopeus 100 korttia minuutissa), keskusyksikkö, virtalähde ja operaattorin konsoli/kortinlukija (lukunopeus 125 korttia minuutissa).
HYÖDYLLISET LINKIT
Kokoelman helmet
CRAY-1
Digital PDP-11
EAI 640/680
ELLIOT 803A
IBM 305 RAMAC
IBM 1620
Micro-Linc m/1965
MIR-2
WEGEMATIC 1000
ZUSE Z23Cray-1 – Cray Research
ESITTELY
Cray-1 oli yksi tunnetuimmista supertietokonemalleista. Sen valmistus aloitettiin vuonna 1976. Koneen kehitti Cray Research -yhtiön pääsuunnittelija Seymour Cray ja kone oli yhtiön ensimmäinen kolmannen sukupolven integroituja piirejä käyttänyt tietokone.
Cray-1 oli vallankumouksellinen laite monessa suhteessa. Se oli ilmestymishetkellään sekä maailman nopein, kallein, että hinta/teho-suhteeltaan edullisin tietokone. Cray-1 oli tavanomaisessa laskennassa niin tehokas, että esimerkiksi monet kaupalliset tahot ottivat sen käyttöönsä.
Myöhemmistä Crayn koneista poiketen Cray-1 suoritti vain yhtä ohjelmaa kerrallaan, eli se oli käytännössä yksiprosessorikone. Se kuitenkin suoritti ohjelmaa hyvin tehokkaasti, ja erityistä lisäetua toivat vektorikäskyt, jotka oli optimoitu laskennan suorittamiseen useilla peräkkäisillä muistipaikoilla. Cray-1 suoritti myös useita käskyjä rinnakkain liukuhihnatekniikalla.
Kone soveltui laskentaan useille eri tieteen, suunnittelun ja tekniikan aloille, kuten meteorologiaan, ydinalan tutkimukseen, lääketieteeseen, tai taloudellisiin analyyseihin. Suomessa Cray-1 -tietokone on ollut ainoastaan näytteillä CSC – Tieteen tieteellinen laskenta Oy:n tiloissa, sekä Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksen näyttelyssä 2000-2018 ja nykyään Kanavuoren varastonäyttelyssä.
Cray-1 -tietokoneen valmistus lopetettiin 1990-luvun alussa.
HISTORIA
Suomalaisten korkeakoulujen yhteisessä käytössä olleelle Univac 1108-tietokoneelle pyrittiin hankkimaan seuraajaa vuonna 1977. Useiden vuosien työn jälkeen Suomeen hankittiin uusi tietokone vuonna 1989. Suomen ensimmäinen supertietokone Cray X-MP EA/416 otettiin käyttöön tammikuussa 1989 CSC – Tieteen tieteellinen laskenta Oy:n tiloissa. Kone maksoi 50 miljoonaa markkaa. Cray X-MP:n saavuttua Suomessa heräsi kiinnostus konetta kohtaan, mutta pääsy uuden supertietokoneen konesaliin oli kiellettyä, joten yleisö ei päässyt näkemään konetta. Tähän kuitenkin haluttiin antaa yleisölle mahdollisuus. CSC:n henkilöstö tiedusteli Crayn edustajilta mahdollisuutta saada vastaava tietokone näytteille julkisiin tiloihin. Neuvottelujen jälkeen Crayn edustaja ehdotti Cray 1S-tietokonetta, joka oli poistettu käytöstä, sillä se oli tekniikaltaan ja ulkonäöltään lähes samanlainen: itse asiassa 1S -malli oli X-MP:n edeltäjä. Cray 1S saapui Suomeen luultavasti vuoden 1990 aikana asetettavaksi näytteille CSC:n aulatiloihin.
Kone oli näytteillä CSC:llä vuoteen 1999 saakka, jolloin CSC oli saamassa uuden supertietokoneen, minkä vuoksi Cray 1S oli vaarassa joutua tuhottavaksi. Museoyhdistys otti yhteyttä CSC:hen, jonka jälkeen Cray lahjoitettiin tietojenkäsittelymuseoyhdistyksen kokoelmiin. Kyseinen kone on ollut Jyväskylän yliopiston Agoran rakennuksen tietokonenäyttelyssä vuodesta 2000 lähtien. Cray 1S on todiste Suomen supertietokonekauden alkamisesta 1980-luvun lopulla.
Cray 1S:n alkuperästä on kaksi eriävää tarinaa. Ensimmäisen mukaan kone tuli Suomeen Hollannista, missä se oli ollut Shell-yhtiön käytössä öljyn etsintään liittyvissä laskentatehtävissä. Saman tarinan mukaan kone olisi riisuttu Kylmän sodan vuoksi, jotta Neuvostoliitto ei voisi kopioida teknologiaa. Toisen tarinan mukaan kone oli tullut Englannista, missä se oli ollut meteorologisen instituutin käytössä.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | Cray Research |
| Malli: | Cray-1 (S/N: 53) |
| Valmistettu: | USA , 1976 |
| Lahjoittaja: | CSC – Tieteen tieteellinen laskenta Oy |
Laitteiston pääosat: keskusyksikkö (500000 – 1000000 sanan keskusmuisti, 12 paikkaa syöttö- ja tulostuslaitteille), huollon ohjausyksikkö (minitietokone, magneettinauhayksikkö, irroitettava levyasema, tulostin/piirturi, katodisädeputkikonsoli), levy-yksikkö (2-8 DCU-3 levyä tai 2-32 DD-29 levyä, maksimikapasiteetti 19 GB, tiedonsiirtonopeus 4,4 MB sekunnissa), virtalähde ja jäähdytyslaitteisto, sekä yksi vakiokäyttöliittymä ja kaksi valinnaista käyttöliittymää. Keskuskoneessa oli kaikkiaan 200000 mikropiiriä, 3400 piirilevyä ja noin 100 kilometriä johtoja.
Cray-1:ssä kiinnitettiin erityistä huomiota kytkentäratkaisujen nopeuteen ja osienvälisten etäisyyksien minimoimiseen. Tämä näkyy jo laitteen hevosenkenkämäisessä muotoilussa. Kellotaajuus oli aluksi 80 MHz, mutta se saatiin myöhempinä vuosina nostettua 120 MHz:iin. Koska laite pystyi liukuhihnatekniikkansa ansiosta suorittamaan näennäisesti jopa kaksi käskyä yhdessä kellojaksossa, oli sen teoreettinen huippusuoritusnopeus 160 – 240 MIPSiä (Million Instructins Per Second, miljoonaa käskyä sekunnissa). Huolellisella assembly-ohjelmoinnilla ja vektorikäskyjä käyttämällä kone pystyi saavuttamaan 250 MFLOPSin (Million Floating Point Operations Per Second, miljoona liukulukuoperaatiota sekunnissa) liukulukulaskentanopeuden. Pienet pöytätietokoneet alkoivat saavuttaa näitä nopeuksia vasta 1990-luvun loppupuolella. Nykyajan nopeimpien pc-koneiden prosessorit ovat yli 100 kertaa nopeampia kuin Cray-1.
Huippunopeat kytkentäratkaisut vaativat paljon sähköenergiaa, ja Cray-1:n tehontarve olikin noin 115 kilowattia. Suuri energian käyttö tuotti myös paljon hukkalämpöä, mistä johtuen koneessa oli freonipohjainen jäähdytysjärjestelmä ja jäähdytysnäkökohdat oli huomioitu erityisesti myös muotoilussa.
HYÖDYLLISET LINKIT
Digital PDP-11 – Digital Equipment Corporation (DEC)
ESITTELY
Digital PDP-11 -sarjan tietokoneet olivat Digital Equipment Corporationin (DEC) menestyneimpiä minitietokoneita. Sarjan tuotanto alkoi vuonna 1970. Ne olivat kolmannen sukupolven mikropiirikoneita.
PDP-tietokoneet ovat Linc-tietokoneiden ohella ensimmäisiä minitietokoneita, erityisesti PDP-8 -tietokoneesta lähtien. Ylipäätään kyseiset tietokoneet olivat alusta asti aikansa tietokoneisiin nähden pienempiä kooltaan. PDP-lyhenne tulee sanoista Programmed Data Processor, jonka taustalla on ajattelu tietokoneiden koosta. Tietokoneet olivat ensimmäisen PDP-tietokoneen valmistuessa (1961) isoja, monimutkaisia ja kalliita, joten PDP-koneita ei sinällään pidetty ”tietokoneina”. Minitietokone-sana kehitettiin vasta myöhemmin. PDP-tietokoneita valmistettiin aina PDP-16 -malliin saakka.
Aikanaan PDP-11 -tietokoneet olivat hyvin yleisiä ja ne olivat myös pitkäikäisiä. Koneet olivat selkeästi yhden käyttäjän minitietokoneita, vaikka niitä ei voi kutsua samalla tavalla henkilökohtaisiksi tietokoneiksi kuin nykypäivänä pc:itä.
Digital PDP-11-sarjan koneiden valmistus jatkui aina 1990-luvulle asti.
HISTORIA
Helsingin yliopiston suurenergiafysiikan laitoksen uuteen kiihdytinlaboratorioon hankittiin PDP-11/15 -tietokone vuonna 1971. Ilmeisesti kyseinen PDP-11 oli Helsingin yliopiston ensimmäinen PDP-tietokone. Sitä käytettiin hyvin monipuolisiin tehtäviin, muun muassa laitoksen opinnäytetöiden teossa, nauha-asemien testausjärjestelmän rakentamisessa ja lajittelujärjestelmässä. Koneella oli suuri merkitys fysiikan laitokselle, sillä sen yhteydessä oli laitoksen ainoa calcomp-rumpupiirturi, jolla voitiin tulostaa pysyviä graafeja ja histogrammeja. Kone oli myös monien muiden laitosten käytössä, sillä se toimi eräänlaisena palvelinkoneena liitettynä yliopiston keskustietokoneeseen Burroughsiin. Kyseinen kone oli käytössä vuoteen 1975 asti. Laitoksella oli myös käytössä myöhemmin useita PDP-11-tietokoneita ja niitä käytettiin pitkään.
Tietokone luovutettiin 15.3.1987 Suomen tietojenkäsittelymuseoyhdistyksen kokoelmiin. Kone on osittain esillä IT-Dynamon pysyvässä näyttelyssä. Koneeseen kuuluva nauhakaappi on säilytyksessä Kanavuoren säilytystiloissa.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | Spear Inc |
| Malli: | Micro-Linc m/1965 |
| Valmistettu: | USA , 1965 |
| Lahjoittaja: | Helsingin yliopisto |
PDP-11:n suoritinarkkitehtuuri käyttää 16-bittisiä sanoja, jotka jakautuvat kahteen 8-bittiseen tavuun. Osoiteavaruuden koko on 65 536 tavua. Käytännössä kaikissa PDP-11 -malleissa fyysinen keskusmuisti on paljon osoiteavaruutta suurempi (suorittimen kyky viitata muistiin muodostaa osoiteavaruuden, fyysinen muisti puolestaan muistiavaruuden). Nykykoneissa taas fyysinen muisti on käytännössä aina pienempi kuin osoiteavaruus.
PDP-11:ssa on kahdeksan rekisteriä. Koneen lukujärjestelmänä on oktaalijärjestelmä heksadesimaalijärjestelmän sijaan. Päämuistina toimii magneettiytiminen muisti, maksimikapasiteetti 56 kB.
Muuan muassa alkuperäinen UNIX-käyttöjärjestelmä ja C-ohjelmointikieli on kehitelty aivan alkuvaiheita lukuun ottamatta PDP-11:llä.
Suosionsa vuoksi PDP-11:t olivat ensimmäisiä laajasti kloonattuja länsikoneita itäblokin maissa. Esimerkiksi Neuvostoliitossa valmistettiin PDP-11-pohjaisiin mikrosuorittimiin perustuvia kotitietokoneita, ohjelmoitavia laskimia ja satelliitteja.
Electronic Association Incorporation (EAI) – 640/680
ESITTELY
Electronic Association Incorporation (EAI) 640/680 -tietokone on poikkeama tietokoneiden kehityshistoriassa, sillä tietokone on sekä analoginen että digitaalinen – hybriditietokone. Koneen 640-osa oli digitaalinen ja 680-osa analoginen. Koneiden valmistus alkoi 1960-luvun puolivälissä ja ne olivat kolmannen sukupolven mikropiiritietokoneita.
Molempia koneita käytettiin ohjelmointiin ja eri laskutoimitusten suorittamiseen. Niillä pystyi myös tulostamaan kirjoittimen tai piirturin avulla.
Digitaalisen 640-osan ja analogisen 680-osan pystyi yhdistämään 640/680 -hybriditietokoneeksi keskenään käyttämällä EAI 690 hybridistä käyttöliittymää. Hybridissä tietoa pystyi muuttamaan molempiin suuntiin: analogisesta digitaaliseksi tai digitaalisesta analogiseksi.
EAI:n koneita käytettiin USA:ssa mm. kemian-, lentokone- ja ydinvoimateollisuudessa sekä elektroniikka-alalla. Suomessa 690-hybriditietokonetta käytettiin VTT:llä Suomen ensimmäisen ydinvoimalan simulaatiomallin kehittelyyn. Koneita käytettiin arvion mukaan aina 1970-luvun loppuun saakka.
HISTORIA
EAI 690 -hybriditietokone hankittiin Helsinkiin Valtion teknilliseen tutkimuslaitokseen vuonna 1969. Tietokoneen maahantuoja oli suomalainen Havulinna. Koneella oli tarpeen saada Suomen ensimmäisen ydinvoimalan simulaatiomallit itse laitoksesta ja sen verkosta. Koneen omisti Kauppa- ja teollisuusministeriö ja se oli sijoitettuna Teknillisen korkeakoulun systeemiteorian laboratorioon. Konetta käyttivät myös TKK:n opiskelijat ja sen kapasiteettia täydennettiin säännöllisesti aina vuoteen 1975 saakka.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | Electronic Association Incorporation (EAI) |
| Malli: | 640/680 |
| Valmistettu: | USA |
| Lahjoittaja: | VTT |
Analogiseen 680-tietokoneeseen kuului kaksi työasemaa. Ensimmäiseen asema oli itse tietokonekokonaisuus, johon kuuluivat: virtalähde, looginen luku- ja hallintayksikkö, analoginen luku- ja hallintapaneeli, näppäimistö, ylikuormitusnäytin, yhdyskaapelipaneeli, digitaalinen volttimittari, sekä paikat lisälaitteille. Toiseen asemaan kuuluivat piirturi, monitoriosa ja oskilloskooppi.
Digitaaliseen 640-tietokoneeseen kuuluivat seuraavat osat: ohjauspaneeli, keskusyksikkö, muistiyksikkö (kapasiteetti 16, 32 tai 64 kilotavua), virtalähteet, virranjakopaneeli, kirjoitinasema, koneistohylly ja tuulettimet. Koneeseen pystyi myös liittämään 64 lisälaitetta, kuten reikäkorttilaitteen.
EAI 640:n tietokonejärjestelmä oli 16-bittinen. Suorittimen kellotaajuus oli 6 MHz (6 Megacycles) ja tiedonsiirtonopeus maksimissaan 600000 sanaa sekunnissa. Järjestelmään pystyi liittämään 1-4 datalevyä. Yhden levyn kapasiteetti oli noin 720 kB, levytilaa sai siis maksimissaan noin 2,9 MB.
Ohjelmointikielinä olivat FORTRAN (FORmula TRANslator), HOI (Hytran Operations Interpreter), DOI (Digital Operations Interpreter) ja EAI Assembler.
Koneet pystyttiin myös yhdistämään 690-hybridiksi. Yhteys koneiden välille saatiin erillisen 693 hybridikoneen ja johtojen avulla. 693-koneen osat olivat virtalähde ja ohjauspaneeli. Kokonaisuutta ohjattiin digitaaliselta 640-koneelta 680-konee ollessa slave-tilassa.
HYÖDYLLISET LINKIT
Elliot 803A
ESITTELY
Elliott 803A oli englantilaisen Elliott Brothers -yhtiön toisen sukupolven pienikokoinen, keskinopea digitaalinen transistoritietokone. Konetta valmistettiin vuonna 1959 ja se julkaistiin vuonna 1960. Se oli suosittu Britanniassa 1960-luvun alkupuolella, etenkin yliopistoissa ja korkeakouluissa. Sitä käytettiin laskentaan myös muilla aloilla, kuten ydinvoimateollisuudessa ja teollisuusprosesseissa. Elliott 803A -tietokonetta valmistettiin yhteensä noin 250 kappaletta.
Suomessa konetta käyttivät laskentaan lähinnä korkeakoulun opettajat, opiskelijat ja muut asiakkaat mm. tutkimuksiin ja diplomityön laskentatehtäviin. Koneen yksi erityispiirteistä oli sen tuottamat äänisignaalit. Äänen perusteella käyttäjä saattoi kuunnella, missä kohtaa ohjelma kulloinkin oli menossa. Koneella tehtiin jopa ”tietokonemusiikkia”.
Elliot 803A-malli kuului Elliotin 800-sarjaan. 803A-mallin tuotanto oli melko lyhytikäinen, sillä sata kertaa nopeampi 803B-malli syrjäytti sen tullessaan markkinoille vuonna 1961. 803B-mallin taas syrjäytti myöhemmin huomattavasti nopeampi Elliott 503.
HISTORIA
Elliott 803A -tietokone oli aluksi käytössä Helsingin Kaapelitehtaalla syksystä 1960 alkaen. Kone oli tehtaan laskentakeskuksen teknillis-tieteellisellä osastolla. Sen konesalissa oli erillinen katsomo, jossa tietokoneesta kiinnostuneet ihmiset saattoivat mennä katsomaan konetta. Ylipäätään 1960-luvulla erilaiset tietokoneita katsomaan tehdyt tutustumiskäynnit olivat yleisiä.
Kone oli Kaapelitehtaalla vajaan vuoden käytössä. Sen hankkiessa uuden 803B -tietokoneen, myytiin 803A -kone Teknillisen korkeakoulun tiloihin 10.5.1961. Teknillisellä korkeakoululla ollutta Elliott 803A:ta käytettiin vuoteen 1967 asti.
Elliott-koneissa käytettiin Elliot Algol -ohjelmointikielltä. Algol-ohjelman käyttö oli jokseenkin monimutkainen tehtävä nykyajan tietojenkäsittelyn näkökulmasta katsottuna. Kun Algol-ohjelmaa lähdettiin ajamaan, ensin koneeseen ajettiin kääntäjä, minkä jälkeen kone alkoi lukea käännettyä ohjelmaa samalla lävistäen käännetyn ohjelman reikänauhalle. Vasta tämän jälkeen varsinainen, käännetty ohjelma voitiin ajaa tietokoneella. Ohjelmien testaaminen oli tällaisessa ympäristössä työlästä ja hidasta: virheen korjaaminen edellytti kyseisen ohjelmakohdan vaihtamista – reikänauhan keskeltä – minkä jälkeen koko kierros aloitettiin uudelleen. Elliott-tietokoneen alkuaikoihin liittyviä piirteitä oli myös se, että reikänauhan luku- ja kirjoituslaitteet eivät aina toimineet täysin luotettavasti. Ns. pariteettibitin avulla lukulaitteisto havaitsi yksinkertaiset virheet, mutta aluksi oli myös sellainen vaihe, jolloin ajoja suoritettiin kahteen kertaan ja nauhoja vertailtiin katsomalla niitä valoa vasten. Huollon kehittyessä lävistimet alkoivat toimia moitteettomasti eikä tällaisia menetelmiä enää tarvittu.
Yksi Elliott 803 -tietokoneisiin liittynyt piirre oli tietokoneen äänenkäyttö: tiettyjen käskyjen suoritus aiheutti äänisignaalin. Äänen perusteella käyttäjä saattoi kuunnella, missä kohtaa ohjelma kulloinkin oli menossa. Äänisignaalia saatettiin käyttää myös tietokoneen etävalvontaan: koneen viereen pöydälle laitettiin radiopuhelin, jonka kautta käyttäjä saattoi kuunnella ohjelman etenemistä. Erityisesti silloin kun ohjelma loppui, kone joutui luuppiin, jolloin se alkoi viheltää.
Tekniikaltaan samanlaisia Elliott-koneita on ollut käytössä myös muissa suomalaisissa yliopistoissa muun muassa Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistoissa. Elliott-koneita käytettiin mm. asiakaspalvelussa ja opiskelussa.
Suomen tietojenkäsittelymuseoyhdistyksen kokoelmiin kuuluva englantilaisen Elliott 803 -tietokoneen osa on laitteiston keskusyksikkö.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | Elliott Brothers |
| Malli: | Elliott 803A (S/N: 19) |
| Valmistettu: | Englanti , 1960 |
Koneen toiminta oli 3-vaiheinen. Tiedot syötettiin ohjauspöydästä syöttölaitteeseen (reikänauhan lävistin/lukija), joka lävisti tiedot reikänauhalle ja samat tiedot latautuivat keskusprosessoriyksikköön. Laitteistoon kuului myös virtalähde, kaukokirjoitin, kaiutin, ilmastointilaitteisto ja valinnainen massatallennin.
Elliott 803A:ssa elektroniputket oli korvattu transistoreilla. Kone toimi sarjalogiikalla ja ferriittimuistin koko oli 1024-32768 sanaa, sana 40 bittiä. Yhteen sanaan mahtui kaksi käskyä tai yksi luku. Peruskäskyjen suoritusaika oli 0.72 millisekuntia, mutta kerto- ja jakolasku veivät aikaa 30 ms. Koneessa käytettiin ohjelmoinnissa aluksi konekieltä, tämän jälkeen nopeampaa autokoodia jonka nopeus oli vajaa 10 FLOPSia (Floating Point Operations Per Second, liukulukuoperaatiota sekunnissa) ja myöhemmin Algol 60 -ohjelmointikieltä. Syöttö- ja tulostusvälineinä oli reikänauha. Elliott 803A:n energiankulutus oli noin 1250 wattia.
HYÖDYLLISET LINKIT
IBM 305 RAMAC
ESITTELY
IBM 305 Ramac (Random Access Method of Accounting and Control) tuli markkinoille 13. syyskuuta vuonna 1956. Koneessa oli maailman ensimmäinen kiintolevy, IBM 350, johon pystyi tallentamaan hieman alle 5 megatavua tietoa.
Koko laitteistolla oli painoa yli tuhat kiloa ja koneella oli hintaa tuolloin 360 000 dollaria.
Konetta käytettiin mm. autoteollisuudessa, liike-elämän kirjanpidossa ja vuoden 1960 olympialaisissa Squaw Valleyssa, USA:ssa – IBM tuotti ensimmäistä kertaa olympialaisten tuloslaskennan sähköisellä tietojenkäsittelyjärjestelmällä.
Koneen ehkäpä tärkein ominaisuus tuolloin oli Random access data, ”hajapääsytieto” kiintolevyllä. Haluttuun tietoon pääsi käsiksi suoraan ilman ”nauhan kelaamista tiettyyn kohtaan”. Vertauskuvana voisi käyttää c-kasettia ja cd-levyä: c-kasetilla tietty kohta pitää hakea nauhaa kelaamalla, cd-levyllä tätä toimintoa ei tarvitse.
Koneen tuotanto lopetettiin vuonna 1961 ja se vedettiin pois markkinoilta vuonna 1969.
HISTORIA
Kyseinen IBM Ramac 305 on helsinkiläisen osuustukkukauppa OTK:n kone, jossa se on ollut käytössä 1960-luvulla. Koneen on luovuttanut näyttelykäyttöön Tekniikan museo vuonna 2003 ja sen omistussuhde on säilynyt Tekniikan museolla. Tietokone haettiin Helsingistä varastotiloista, joissa se oli joutunut valitettavan huonokuntoiseksi. Jyväskylässä tietokone puhdistettiin ja asetettiin näytteille Agoraan Cray 1S-tietokoneen viereen.
Vastaavanlaista konetta on käytetty Suomessa myös toisessa osuustukkukaupassa, Elannossa. Kyseinen kone oli Suomen toinen tietokone ja samalla toinen tietokonemalli Suomessa. ”Äly-Elo” lempinimen saanut kone oli tunnettu Suomessa.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | IBM |
| Malli: | Ramac 305 |
| Valmistettu: | USA , 1956 |
| Omistaja: | Tekniikan Museo |
Koneessa oli maailman ensimmäinen kiintolevy, IBM 350. Kiintolevyyn kuului 50 kappaletta halkaisijaltaan 24-tuumaista eli noin 61-senttimetristä kiekkoa. Koko kiintolevyyn pystyi tallentamaan hieman alle 5 megatavua tietoa. Yhden kiekon kapasiteetti oli siis noin 100 kilotavua. Levyn pyörimisnopeus oli 1200 kierrosta minuutissa ja tiedonsiirtonopeus oli 8800 merkkiä sekunnissa. Verrattuna aikaisemmin käytettyihin magneettirumpuihin ja -nauhoihin, tietoa pystyi nyt lukemaan erillisiltä pyöriviltä kiekoilta yhden ison rummun tai nauhakelojen sijaan.
IBM Ramac 305 kokonaisuuden muut laitteet olivat: Tulostin (kirjoitusnopeus 80 riviä minuutissa), reikäkortin lävistäjä (lävistysnopeus 100 korttia minuutissa), keskusyksikkö, virtalähde ja operaattorin konsoli/kortinlukija (lukunopeus 125 korttia minuutissa).
HYÖDYLLISET LINKIT
IBM 1620 – Keskustietokone
ESITTELY
IBM 1620 -keskustietokone julkaistiin 21. lokakuuta vuonna 1959. Se oli suhteellisen pienikokoinen ja edullinen tuohon aikaan ja sitä mainostettiin ”tieteellisenä tietokoneena”. Kone oli toisen sukupolven transistoritietokone. Samoihin aikoihin julkistettiin myös IBM 1410 -järjestelmä. Nämä koneet edustavat uutta kehitystä IBM:n konejärjestelmissä. IBM 1620 oli osa IBM:n keskustietokonejärjestelmää, joka on saanut alkunsa vuonna 1944 ”Harvard Mark I:stä”, yhtiön ensimmäisestä elektromekaanisesta keskustietokoneesta.
IBM 1620 oli yleiskäyttöinen tietoa tallentava tiedonkäsittelykone ja sitä käytettiin tieteelliseen laskentaan suurten yhtiöiden yritystoiminnassa, tutkimuksissa ja suunnittelutehtävissä. Myös monet oppilaitokset ostivat tai vuokrasivat koneita käyttöönsä. IBM 1620 olikin usean opiskelijan ensimmäinen kokemus tietokoneista 1960-luvulla. IBM 1620 -tietokoneita käytettiin myös Suomessa useissa paikoissa. Tietokone oli mukana muun muassa Suomen ensimmäisen vaaliennusteen laskennassa vuonna 1966.
Konetta valmistettiin yhteensä noin 2000 kappaletta ja se vedettiin pois markkinoilta 19. marraskuuta vuonna 1970.
Kuvissa oleva IBM 1710 -keskustietokone on toiminnaltaan ulkonäöltään lähes samanlainen kuin IBM 1620 -keskustietokone.
HISTORIA
Kokoelmiin kuuluva IBM 1620 -kone on ollut Valmet Jyväskylän käytössä vuodesta 1964, jossa se on ollut kaksi tai kolme vuotta käytössä. Tätä ennen kone oli ollut Jyväskylän yliopiston kesäkurssilla käytössä, jonka jälkeen se siirtyi syksyllä Valmetin paperikoneosaston konstruktio-osaston käyttöön. Kone oli Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen tutkimuslaitoksen sekä Valmetin yhteiskäytössä. Koneella tehtiin tehtaan laskennan lisäksi tieteellisiä laskentatehtäviä sekä opintoihin liittyneitä tehtäviä.
Tietokone oli yhden käyttäjän kone: sitä saattoi käyttää yksi kerrallaan ja yksi laskenta kerrallaan. Koneessa käytettävät ohjelmat saattoi syöttää koneeseen joko oheislaitteen avulla reikäkorteilla tai lyhyen ohjelman ollessa kyseessä suoraan konsolikirjoittimella.
Tähän koneeseen liittyy yksi tarina, jossa kerrotaan eräästä koneen käyttöön liittyvän ongelman aiheuttamasta tilanteesta, jolloin koneen toiminta hidastui merkittävästi. Valmetin kellarissa ollut koneen tarvitsema jaksolukumuuttaja, jonka avulla kone sai tarvitsemansa 60 hertsin jännitteen, oli unohtunut ajan myötä huoltaa. Koneen toiminnat olivat kolmen vuoden kuluessa hidastuneet huomattavasti ja ongelman aiheutti jaksolukumuuttaja, joka oli päässyt huonoon kuntoon. Kun moottorigeneraattori oli korjattu, tietokone toimi jälleen suhteellisen moitteettomasti.
IBM 1620 -keskuskoneen käyttöön liittyi myös mielenkiintoinen piirre: koneen konsolitaulussa oli huomattava määrä pieniä lamppuja, joista näki missä ohjelma kulloinkin oli menossa. Lamppujen avulla voitiin myös lukea minkä tahansa koneen muistipaikan sisältö. Ohjelman eli laskennan suorittamisen aikana valoja ei juuri voinut seurata, mutta jos jotain meni vikaan, niin ne antoivat mahdollisuuden yrittää selvittää, mitä kone oli viimeksi tehnyt.
IBM 1620 -koneita käytettiin Suomessa useissa paikoissa. Tietokone oli mukana muun muassa Suomen ensimmäisen vaaliennusteen laskennassa vuonna 1966. Myös Helsingin yliopistolla oli kyseinen malli käytössä. Sen vuosivuokra oli vuonna 1966 yhteensä 55 000 markkaa ja sillä mm. suunniteltiin ja rakennettiin Helsingin yliopiston opiskelijarekisteri.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | IBM |
| Malli: | Keskustietokone 1620 (S/N: 91-01073) |
| Valmistettu: | USA , 1959 |
| Omistaja: | Tekniikan Museo |
Keskustietokone käsitti keskusyksikön lisäksi seuraavat komponentit: IBM 1623 massatallennin, IBM 1622 kortin lukija/lävistäjä, IBM 1621 nauhalukija, IBM 1624 nauhalävistäjä ja kirjoitin konsolissa. Kirjoittimella pystyi tulostamaan noin 10 merkkiä sekunnissa, reikäkortin lävistäjällä lävistämään usean kortin sekunnissa. Kovalevyn koko oli noin 2 MB ja muistia noin 20 KB (koneesta riippuen).
Koneessa käytettiin kymmenjärjestelmää eli desimaalijärjestelmää (luvut 0-9) binäärijärjestelmän sijaan. Koneen ohjelmointikielenä oli FORTRAN (FORmula TRANslator).
HYÖDYLLISET LINKIT
Micro-Linc m/1965 – Spear Inc
ESITTELY
Micro-Linc m/1965 eli u-Linc on amerikkalaisen Spear Inc’n (Signal Processing Equipment And Research) valmistama tietokone 1960-luvulla. Tietokone pohjautuu Wes Clarkin ja C. E. Molnarin vuonna 1962 kehittämään Linc (Laboratory Instrument Computer) -tietokoneeseen, joka rakennettiin Lincoln Laboratory Group’n alaisuudessa USA:ssa. Linc-tietokonetta on kuvattu ensimmäiseksi interaktiiviseksi ”henkilökohtaiseksi tietokoneeksi” (interactive personal computer). Se kehitettiin lääketieteellistä tutkimusta varten National Institute of Health’n rahoittamana. Alkuperäistä Linc-tietokonetta tehtiin MIT:n kesäkurssilla vuonna 1963 yhteensä 24 kappaletta. Digital Equipment Corporation (DEC) alkoi valmistaa konetta kaupallisesti vuonna 1964. Lisäksi yhtiö kehitteli konetta edelleen: Linc-8 tietokone on PDP-8 ja Linc-tietokoneen hybridi, ja edelleen PDP-12 on Linc-tietokoneen seuraaja. Samalla PDP-12 on viimeinen alkuperäisestä Linc-tietokoneesta edelleen kehitetty DEC’n valmistama tietokone.
Linc-tietokoneissa oli merkittävää niihin kehitetty LINCtape-nauhat. Tietokoneen käyttöjärjestelmä oli riippuvainen nauhojen käytöstä, mutta nauhat olivat varsin luotettavia moniin diskettijärjestelmiin verrattuna.
Micro-Linc tietokone on Linc-8 tietokoneen klooni, joka on rakennettu 1960-luvulla Spear Inc’n toimesta. Tietokoneen varsinainen nimi oli micro-LINC 300, ja siinä oli poikkeuksellista se, että se käytti MECL II Logicia (Motorola MECL integrated circuits), jonka ansiosta kone oli aikanaan suhteellisen nopea.
HISTORIA
Helsingin yliopiston fysiologian laitokselle hankittiin Mikro-Linc -tietokone vuonna 1966. Tietokoneen hankkiminen oli laitoksen tutkimuksen kehittymisen kannalta tärkeää, sillä aiemmin kaikki fysiologiset mittaustulokset olivat olleet analogisia. Tietokone oli tilattu vuonna 1965 ja se saapui keväällä 1966. Ensimmäinen vuosi koneen käytössä meni pitkälti ohjelmoinnin opiskeluun.
Mikro-Linciä käytettiin Helsingin yliopiston fysiologian laitoksella hyvin monipuolisiin tehtäviin. Koneella tehtiin muun muassa unianalyysia ja aivosähkökäyrien analyysiä, sillä koneella voitiin suoraan digitoida tietoa sähköjännitteistä. Nämä jännitteet saattoivat olla lämpötila- tai painekäyriä tai aivosähkötoimintaa (eeg-mittauksia). Suuri osa koneen käyttöä oli se, ettei laskelmiin ja mittauksiin ollut valmiita ohjelmistoja: käyttäjät ja tutkijat joutuivat itse koodaamaan ja ohjelmoimaan tarvittavat ohjelmat. Yksi osa lääketieteellisen tietotekniikan käyttöä olikin lääketieteilijöiden perehtyminen ohjelmointiin. Nykypäivänä tilanne on kuitenkin toinen, sillä suuri osa ohjelmista on kaupallisesti saatavilla. Eräs kertomus koneeseen liittyen on se, että yksi koneen käyttäjistä oli aikoinaan yrittänyt yksinkertaista ohjelmointia aritmetiikkaohjelmaa varten, mutta kone päätyikin soittamaan musiikkia. Kyseistä ohjelmaa käytettiinkin esimerkkinä kun uusille ihmisille haluttiin osoittaa, kuinka vaikeaa oli saada tietokone tekemään mitä halusi.
Mikro-Lincin ohjelmoinnin vaikeudesta kertoo se, että koneessa oli yhteensä kaksi kilotavua muistia sekä yksi megatavu nauhamuistia. Tästä johtuen koneen käytössä tehtiin usein siten, että välituloksia kirjoitettiin nauhalle, uusi ohjelmapätkä luettiin muistiin, välitulokset haettiin takaisin, tehtiin laskelmia ja jälleen kirjoitettiin välitulokset nauhalle. Tätä prosessia seurattiin tietokoneen etäpäätteenä olleelta pieneltä näytöltä, sillä itse tietokone sijaitsi keskellä fysiologian laitosta. Tietokoneesta lähti kaapeleita eri laboratorioihin, joissa kukin saattoi tehdä omia tutkimuksiaan vuoropäivinä, sillä koneen kapasiteetti ei riittänyt usean käyttäjän rinnakkaiskäyttöön.
Tietokoneen interaktiivisuus perustui käyttäjien kokemuksen mukaan siihen, että tietokone ensin analysoi laboratoriossa mitatut esimerkiksi verenpainekäyrät ja sen jälkeen ohjelma päätteli, mikä koe tehdään seuraavaksi, jonka jälkeen lähti käsky kokeen suorittamiseksi. Konetta voitiin myös ”ohjata” laboratorioista itse tehdyllä näppäimistöllä: kone antoi tutkijoille suoran tuloksen näytölle jostain laskusta. Mikro-Linc oli myös yhteydessä Helsingin yliopiston Burroughs 6500 -keskustietokoneeseen, eräänlaisena etäiseräpäätteenä. Tiedot kulkivat fysiologian laitokselta 110 baudin linjaa pitkin suoraan keskustietokoneeseen, mutta sen käyttö oli hankalaa Lincin pienen kapasiteetin ja linjan katkeamisten takia. Fysiologian laitos käytti Burroughsia myös suoraan, mutta laskujen tekeminen oli hankalaa, sillä ensin tutkijoiden tuli tehdä reikäkorttien ohjelmoinnit laboratorioissaan, lävistää reikäkortit toisessa laitoksessa, jonka jälkeen reikäkortin lukija lähetti tiedot Kruununhaasta yliopiston keskustietokoneelle. Laskujen jälkeen tiedot lähetettiin takaisin Kruununhakaan, jossa tulos printattiin paperille ja analysoitiin.
Mikro-Lincin käyttöön liittyi myös selkeitä toimintaohjeita. Vain käyttöluvan saaneet henkilöt saivat operoida konetta, merkiten käyttönsä ajopäiväkirjaan. Nauhayksiköillä ei saanut olla nauhoja, kun koneeseen kytkettiin virta tai kun se sammutettiin. Lisäksi koneen elektroniikan tuli lämmetä noin tunnin verran ennen koneen käyttöä, eikä sitä saanut sammuttaa kesken päivän. Koneen lämmettyä ohjelmaan tarvittavat nauhat asetettiin nauhayksiköille ja konsolilta asetettiin osoite- ja muistipaikkarivien kytkimet tiettyihin asentoihin. Konsolissa oli myös valoja, joiden perusteella saattoi seurata ohjelman etenemistä.
Tietokoneen käyttöönotto oli merkittävää: esimerkiksi sanomalehti Uusi-Suomessa 6.5.1966 olleen artikkelin mukaan yhden koesarjan laskemiseen ”käsin” saattoi kulua vuosi, kun taas uudella tietokoneella se voitiin laskea noin yhdessä vuorokaudessa. Ylipäätään tietojenkäsittelyn käyttöönottaminen on ollut merkittävää lääketieteen kannalta: tietotekniikan avulla voidaan kerätä ja analysoida huomattavasti nopeammin ja laajemmin tietoa kuin aikaisemmin.
Mikro-Linc oli käytössä vuoteen 1978 saakka. Fysiologian laitoksen uusi tietokone, DEC Lab, tuli käyttöön vuonna 1977, mutta kesti seuraavan vuoden syksyyn saakka, että tarvittavat ohjelmat saatiin siirrettyä uudelle tietokoneelle. Mikro-Linciä siirrettiin pari kertaa huoneesta toiseen, sekä sitä välillä käytettiin päällä demonstroimaan nuoremmille tutkijoille entisaikoja. Erään siirtokerran jälkeen konetta ei kuitenkaan saatu enää käyntiin. Fysiologian laitoksen siirtyessä Kruunuhaasta Biomedicumiin (Helsingin yliopiston sekä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan yhteinen lääketieteen tutkimus- ja opetuskeskus) vuonna 2001 kone ei enää mahtunut laitoksen tiloihin ja se lahjoitettiin samana vuonna Suomen tietojenkäsittelymuseoyhdistykselle. Tietokone on ainoa Suomessa käytetty Mikro-Linc, ja yksi harvoista Euroopassa.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | Spear Inc |
| Malli: | Micro-Linc m/1965 |
| Valmistettu: | USA , 1965 |
| Lahjoittaja: | Helsingin yliopisto |
Mikro-Linc -tietokoneen teknisiä tietoja: 0.125 MHz prosessori, 2 kB RAM-muistia, 1 MB nauhamuistia (2 * 0.5 MB LINCtape-nauhaa, nopeus 6250 sanaa / sekunti, ohjelma toisella, data toisella), 4 tuuman vihreä näyttö (oskilloskooppi), 64 näppäimen näppäimistö, 8 * A/D konvertoijaa, 12 digitaalista sisääntuloa, 12 digitaalista ulostuloa ja 6 ulostulorelettä.
MIR-2 – Ukrainan Kyberneettinen instituutti
ESITTELY
Ukrainan Kyberneettinen instituutti (Institute of the Cybernetics of the National Academy of Science of the Ukraine, perustaja ja johtaja akateemikko V.M.Glushkov) kehitti tietokoneita 1960- ja 1970-luvuilla Neuvostoliiton matemaattisiin ja teknisiin tarpeisiin. Tällöin syntyivät mm. PROMINJ, MIR-1, MIR-2 ja MIR-3 -tietokoneet. MIR-2 kehitettiin vuonna 1969. Sitä on pidetty yhtenä henkilökohtaisen tietokoneen esiasteena.
MIR-2 edusti monessa suhteessa poikkeuksellista suunnittelua ja uusia käyttöominaisuuksia sen aikaisten tietokoneiden rinnalla. Kyseessä oleva kone oli nimittäin jo laitteistoltaan suunniteltu suorittamaan ensisijaisesti matemaattisia ja lähinnä analyyttisia tehtäviä. Tämä ei rajoittunut myöskään vain numeerisen matematiikan ongelmien ratkaisemiseen, vaan myös ja juuri tässä koneen erikoisuus kaikkein selvimmin ilmeni symbolisten lausekkeiden käsittelyssä. Neuvostoliittolaisten ja yleensä sosialististen maiden tietokoneteknologiassa oli jo tietokoneaikakauden alusta ollut mukana eräs piirre, jota länsimaisessa teknologiassa ja tehtävänasettelussa ei ollut juuri lainkaan käytetty. Tämä piirre oli lähinnä tehtävänmukaisen laitteistorakenteen antaminen tietokoneelle niin, että sen hoitamat tehtäväalueet eivät määräytyneet pelkästään tai aina edes pääasiallisesti ohjelmiston mukaan, vaan olivat mukana siis jo koneen toteutuksessa. MIR-2 edusti tämän suuntauksen tuloksia samalla kun se oli omalla käyttöalueellaan erittäin pitkälle kehitetty. Asiantuntijoiden mukaan sen voitiin sanoa matemaattisten tehtävien ja nimenomaan symbolisella tapahtuvaan käsittelyyn erikoistettuna tietokoneella edustaneen maailman pisimmälle kehitettyä laitteistoa sillä hetkellä.
HISTORIA
Neuvostovalmisteinen MIR-2 tietokone on ollut käytössä Otaniemessä, Helsingin teknillisen korkeakoulun laskentakeskuksessa. Sitä on käytetty helmikuusta 1974 alkaen 1980-luvulle. Se oli käytössä Teknillisen korkeakoulun laskentakeskuksen konekannan yhtenä osana. Sen yhtenä käyttötarkoituksena oli myös muiden laskentakeskusten koneiden tavoin TKK:n tietojenkäsittelyn asiakaspalvelu.
Hankinnan taustalla olivat laskentakeskuksen suhteet ja matkat Neuvostoliittoon. Koneen hankinnalle oli jo rahoitus saatu ja sen käyttö ja huolto maksettiin atk-määrärahasta. Oppia koneen käytöstä haettiin Moskovasta ja Kiovasta.
Kone ja sen puitteissa tehty tutkimus herätti laajaa kiinnostusta länsimaissa. Samanlaista tietokonetta, joka pystyi sekä derivoimaan että integroimaan, ei ollut länsimaissa kehitetty. Monet länsimaiset henkilöt kävivätkin tutustumassa koneeseen TKK:n laskentakeskuksen tiloissa.
MIR-2 tietokone on lahjoitettu Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistyksen kokoelmiin vuonna 2003. Kone on ilmeisesti ainoa neuvostoliittolainen MIR-tietokone, joka on edelleen entisen Neuvostoliiton rajojen ulkopuolella.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | Ukrainan Kyberneettinen instituutti |
| Malli: | MIR-2 |
| Valmistettu: | Neuvostoliitto, 1969 |
| Lahjoittaja: | Helsingin Teknillinen Korkeakoulu |
Teknologisesti MlR-2:n, joka kuului toiseen sukupolven transitoritietokoneisiin, voitiin lukea kuuluvan pienehköihin tai keskisuuriin koneisiin, jolloin arvioperusteena oli lähinnä sen laitteistokoko. Toisaalta tehtävien käsittelykyvyllä mitattuna sijoittui samaan suuruusryhmittelyyn esim. IBM Systeemin/350 mallin 67 kanssa, jollainen taas selvästi oli melko suuri tietokone. Tämä näennäinen ristiriitaisuus kävi kuitenkin selvästi ymmärrettäväksi jos otettiin huomioon koneen luonne. Tämä oli, kuten erikoistuminen aina, tietysti suuri voima, ja toisaalta rajoittuvuus.
Laitteistoon kuuluivat seuraavat osat: tallennusyksikkö, tarkistusyksikkö, tiedonvaihtoyksikkö, magneettikortin syötö- ja tulostusyksikkö, näyttöyksikkö ja virtalähde.
Koneen ohjelmointikielenä oli ANALITIK. Sen erikoisuus oli siinä, että se on symbolinen, matemaattinen kieli, joka muistuttaa tavallista kieltä toisin kuin länsimaiset ohjelmointikielet, jotka olivat konekielisiä.
HYÖDYLLISET LINKIT
Wegematic 1000
ESITTELY
Wegematic 1000 oli ns. ensimmäisen sukupolven ruotsalaisvalmisteinen putkitietokone.
Koneita alettiin valmistamaan Ruotsissa vuonna 1960 Bo Nyman Ab (ABN) -yhtiön toimesta johtajanaan Axel Leonard Wenner-Gren (1881–1961). Hän oli ruotsalainen suurliikemies, joka oli tunnettu myös Suomessa ja Turussa ”WeGe”-nimityksellä.
Kone pohjautui 1950-luvulla USA:ssa kehitettyyn Alwac III-E -tietokoneeseen. Konetta oli valmistanut Research Logistics -yhtiö, jonka Wenner-Gren oli ostanut vuonna 1952.
Wegematic 1000 -tietokoneita valmistettiin ainoastaan 12 kappaletta, joista noin puolet lahjoitettiin eri yliopistoille. Koneiden valmistus loppui ABN:n mentyä konkurssiin Axel Wenner-Grenin kuoleman jälkeen vuonna 1961.
Suomessa Wegematicia käytettiin tutkimuksissa, opetuksessa, erilaisissa opintoihin ja opinnäytetöihin liittyvissä laskuissa ja kaupallisissa laskutoiminnoissa. Vaikka koneen nopeus ei ollut kovin suuri nykymenoon verrattuna, laskenta nopeutui sen ansiosta huimasti käsin ja laskukoneilla laskemiseen verrattuna.
HISTORIA
Turkuun perustettiin syksyllä 1959 Turun Matematiikkakoneyhdistys. Yhdistyksen tarkoituksena oli nimensä mukaisesti hankkia Turkuun matematiikkakone. Hankkeeseen osallistui mm. Turun yliopisto, Åbo Akademi, eri korkeakouluja, Turun kaupunki sekä useita eri liike-elämän tahoja. Alkuperäinen suunnitema oli hankkia IBM 650 -kone tai halvempi IBM 1620 -kone. Lopulta joulukuussa 1959 kuitenkin päädyttiin Wegematic 1000 -laskukoneeseen, sillä se saatiin ehdoitta ja lahjoituksena. Kone vastasi melko hyvin IBM 650 -konetta, siihen pystyi liittämään IBM-reikäkorttilaitteita ja sillä pystyttiin kääntämään IBM-ohjelmia koneellisesti. Myös lyhyempi toimitusaika vaikutti päätöseen. Lisäksi Wegematic 1000 soveltui tieteellis-teknisten laskujen lisäksi myös kaupallisiin sovelluksiin. Koneen lajoittajana toimi ruotsalainen suurliikemies Axel Wenner-Grenin säätiö.
Kone saapui myöhästelyjen jälkeen Turkuun 9.11.1960 ja se sijoitettiin Turun yliopiston Akateemiseen polkupyöräsuojaan. Hankinnasta vastannut Matematiikkakoneyhdistys lakkautettiin ja sen jatkajaksi perustettiin Turun Laskukeskuksen Kannatusyhdistys, joka hallinnoi perustettua laskentakeskusta. Koneen ensimmäinen rekisteröity ajo saatiin suoritettua 1.12.1960. Wegematic 1000:n ympärille rakennettu Laskukeskus avattiin virallisesti 20.1.1961.
Laskukeskuksessa työskenteli monenlaista henkilöstöä. Wegematic-keskusta käyttivät laskutöihin yliopistot ja korkeakoulut sekä Turun alueen yritykset ja kaupunki. Koneaikaa myös vuokrattiin yliopistojen ulkopuolisille. Koneella tehtiin laskentatehtäviä laaja-alaisesti mm. laivateollisuudessa ja liikennelaskelmien tilastoinnissa. Kone kuitenkin soveltui paremmin tutkimuksellisiin ja opetuksellisiin toimiin kuin kaupalliseen laskutoimintaan koneen rajallisen kapasiteetin vuoksi.
Laitteiden ehkä suurin ongelma oli niiden lämmöntuotanto mikä aiheutti elektroniputkien ja diodien vioittumisia. Vasta myöhemmin tajuttiin, että pientä ikunatonta konehuonetta oli tuuletettava tehokkaammin. Lisäksi koneiston epävarma toiminta, pitkät huoltokatkot sekä käyttövirheet ja reikäkorttien virheelliset säilytykset olivat ongelmina.
Oppia koneen toiminnasta ja huollosta haettiin Ruotsista tai sitä tultiin antamaan oppilaitoksiin Suomeen kurssimuotoisesti Wenner-Gren keskuksen toimesta. Tiedon karttuessa yhteistyötä käytiin pohjoismaisten Wegematic-käyttäjien kanssa.
Turun Wegematic 1000 Laskentakeskus toimi kevääseen 1965 asti. Keskuksen toiminta oli tappiollista ja IBM oli kiristänyt kilpailua perustamalla oman laskentakeskuksen Turkuun. Markkinoille oli myös tullut toisen sukupolven transistoritietokoneita jotka ajoivat tehokkuudellaan ja varmatoimisuudellaan putkitietokoneiden ohi.
Suomen Tietokonemuseon kone on ollut Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen käytössä 1961-1964. Se oli yliopiston toinen tietokone, ensimmäinen oli ESKO.
TEKNISET TIEDOT
Valmistaja: Bo Nyman Ab (ABN)
Malli: Wegematic 1000
Sijainti: Kanavuori
Valmistettu: Ruotsi , 1960
Lahjoittaja: Jyväskylän teknillinen oppilaitos
Laitteistoon kuuluivat seuraavat osat: Voimayksikkö, looginen yksikkö, muistiyksikkö (magneettirumpu, kapasiteetti 8 kilotavua), ohjauspöytä, tulostinyksikkö (kirjoituskone) sekä reikänauhan luku- ja lävistysyksikkö. Reikänauhalaitteen lukunopeus oli 150 merkkiä/s ja lävistysnopeus 50 merkkiä/s.
Laitteistossa oli kaiken kaikkiaan noin 500 elektroniputkea ja noin 10000 diodia. Tehon tarve oli 15 kW. Voimayksikössä kiinnittyy huomio jännitemittareihin. Eri yksiköiden jännitteet säädettiin jokaisen käynnistyksen yhteydessä.
Laitteiston muistina toimi rumpumuisti. Rumpumuistissa oli 261 ”kanavaa” (uraa). Kukin kanava voi sisältää tietoa 32 sanaa (sana vastasi 8-numeroista desimaalilukua etumerkkeineen). Työmuistissa (pikamuistissa) oli 4 kanavaa ja päämuistissa 256 kanavaa. Saantiaika oli noin 2 sanaa/ms. Yhteenlasku kesti 1 ms, kerto- ja jakolasku 16 ms ja vertailu 0,5 ms. Rummun pyörimisnopeus oli 3600 kierrosta / minuutti.
HYÖDYLLISET LINKIT
ZUSE Z23 – Zuse KG
ESITTELY
Zuse Z23 oli toisen sukupolven transistoritietokone. Koneen kehittely aloitettiin vuonna 1958 Zuse KG -yhtiössä keksijä Konrad Zusen toimesta. Ensimmäinen Z23 valmistui vuonna 1961.
Kone oli saksalaisvalmisteinen, mikä oli poikkeus 1960-luvulla, sillä suurin osa tietokoneista tuolloin oli amerikkalaisvalmisteisia. Kone oli ensimmäinen sarjavalmisteinen tietokone ja sen ohjelmointikielenä oli toisen sukupolven ohjelmointikieli ALGOL 60.
Zuse Z23 oli erittäin menestyksekäs tietokone ja sitä käytettiin laskentaan oppilaitoksilla ja useilla eri teollisuuden aloilla, mm. rakentamisessa, sähkötekniikassa, liikennetekniikassa sekä fysiikan ja kemian aloilla.
Suomen ilmeisesti ainoaa Zuse Z23 -tietokonetta käytti Maansähkö Oy vuosina 1962–1970 mm. energiatalouden, tienrakennuksen ja Helsingin metrolinjausten laskelmiin. Myöhemmin se myytiin Riihimäen teknilliseen oppilaitokseen opetuskäyttöön, muun muassa tietokonetekniikan opiskelua varten.
Kyseistä konemallia on valmistettu maailmassa vain 97 kappaletta. Sen valmistus lopetettiin vuonna 1967.
HISTORIA
Zuse Z23 -tietokone on ainoa laatuaan Suomessa: ilmeisesti se on ainoa koskaan Suomessa käytössä ollut Zuse-sarjan tietokone.
Kone oli helsinkiläisen Maansähkö Oy:n käytössä vuosina 1962–1970. Tällöin koneella laskettiin erilaisia energiatalouden ja tienrakennuksen tarpeisiin kuuluvia laskuja. Lisäksi koneella laskettiin 1960-luvulla Helsingin metrolinjauksia, Itämeren decca-ketjun laskuja sekä moottoriteiden maansiirtolaskuja. Maansähkön Laskentakeskuksen lopettaessa toimintansa laskentakeskuksen insinööri otti yhteyttä Riihimäen teknilliseen oppilaitokseen ja ehdotti kaukokirjoitinta oppilaitoksen käyttöön. Samalla Maansähkön laskentakeskuksen käytössä ollut Zuse Z23 -tietokone oli poistouhan alla, joten neuvottelujen jälkeen koko keskuksen laitteisto ostettiin Riihimäen teknilliselle oppilaitokselle 10 000 markan hintaan.
Saapuessaan Riihimäelle kone oli käyttökuntoinen. Tietokone hankittiin Riihimäen teknilliseen oppilaitokseen opetuskäyttöön, muun muassa tietokonetekniikan opiskelua varten. Koneen koko ja etupaneelista aukaistavat luukut olivat hyvä keino opettaa oppilaille koneesta ja sen toiminnoista. Lisäksi se, että kone oli saksalainen, oli tärkeää, sillä 1970-luvulla suurin osa tietokoneista oli amerikkalaisvalmisteisia. Lukuisista yrityksistä huolimatta Zuse-konetta ei saatu käyttökelpoiseksi Riihimäellä.
Kone säilyi oppilaitoksella vuoteen 1999 saakka, jolloin se lahjoitettiin yhdessä Data General Novan kanssa museoyhdistykselle. Zuse-tietokone oli yli 20 vuotta samassa paikassa teknillisen oppilaitoksen automaatiotekniikan/sähkövoimatekniikan laboratoriossa. Tämän jälkeen kone oli muutaman vuoden ajan esillä oppilaitoksen aulassa, kunnes sillä ei enää ollut paikkaa vuonna 1999 alkaneessa talon saneerauksessa.
TEKNISET TIEDOT
| Valmistaja: | Zuse KG |
| Malli: | Zuse Z23 |
| Valmistettu: | Saksa , 1961 |
| Lahjoittaja: | Riihimäen teknillinen oppilaitos |
Laitteiston pääosat olivat: syöttölaitteet, tulostuslaitteet, muisti, ohjausyksikkö ja laskentayksikkö.
Syöttölaitteena toimi valosähköinen reikänauhanlukija, nopeus 300 merkkiä / sekunti. Tulostuslaitteena oli kaukokirjoitin, nopeus 10 merkkiä / sekunti.
Massamuistina oli magneettirumpu, pyörimisnopeus 100 kierrosta / sekunti, hakuaika 5 ms, kapasiteetti 8192 x 40 bit. Pikamuistina toimi ferriittirengasmuisti, kapasiteetti 256 x 40 bit, hakuaika 7 us (mikrosekuntia).
Perusohjelmat (luku- ja kirjoitusohjelmat) sijaitsevat muistipaikoissa 0-1023, assembler-ohjelma varaa muistipaikat 1040-1891, funktioaliohjelmat 1892-2436. Varsinaiselle käännetylle ohjelmalle jää noin 5500 muistipaikkaa.
Sanapituutena 40 bittiä. Lukualue 10 (potenssiin -39)…10 (potenssiin +38).
Ohjausyksikön osat: käskyrekisteri, ohjausrekisteri ja ohjelmalaskuri. Laskentayksikön toiminnat: yhteen- ja vähennyslasku sekä loogiset operaatiot.
Peruskellotaajuus 140 kHz. Se jaettuna 46:lla = yksi käskyjakso kestää 0,3 ms. Laskentanopeus: kiinteän pilkun yhteenlasku vie 0,3 ms. Liukuluvuilla toteutettu yhteenlasku kestää 10,6 ms, kertolasku 20 ms ja juurenotto 46 ms.
Piirikorttien lukumäärä noin 900 kpl ja yhteispinta-ala 15 m2. Transistorien lukumäärä noin 3000 – 4000 kpl.
HYÖDYLLISET LINKIT
YHTEYSTIEDOT
Suomen Tietojenkäsittelymuseoyhdistys ry.
Varikkotie 89, 40800 VAAJAKOSKI.
S-posti: museo(at)suomentietokonemuseo.fi
AUKIOLOAJAT
Museo on avoinna torstaisin klo: 10.00 – 12.00 (tarkistathan aukiolon Googlesta: ”Suomen Tietokonemuseo”).
Järjestämme pientä korvausta vastaan esittelykierroksia erikseen sovittuina ajankohtina – Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!